Tietoa teräväpiirtotekniikasta


 

     


Koe teräväpiirtoteknologia Verbatimin avulla
DVD-formaatin esittelystä ei ole kulunut vielä kymmentäkään vuotta, kun optisen median seuraava sukupolvi on jo tuotantoasteella. Tästä on kiittäminen kysyntää, joka on kohdistunut kotiviihteen uuteen vallankumoukseen – teräväpiirtoteknologiaan (HD).

Teräväpiirtotelevisio mahdollistaa uskomattoman kuvalaadun ja ennenkokemattoman surround-äänen. Erinomainen resoluutio, dynaaminen kontrasti, kirkkaat värit ja erittäin selkeät ääniefektit takaavat, että teräväpiirtoteknologia tuo uuden ulottuvuuden visuaaliseen viihteeseen.

Hollywoodissa on käytetty 1950-luvulta lähtien 70 mm:n filmiä laajakuvanäkymän, terävän kuvan ja – mikä tärkeintä – laadukkaan äänen aikaansaamiseksi. Näin Hollywood on tuottanut jo yli 50 vuoden ajan vaikuttavaa kuvaa elokuvateatterien yleisölle mutta vähemmän laadukasta materiaalia kotitoistoon. Syynä on ollut, että televisiojärjestelmien resoluutio on ollut elokuvia pienempi.

Nykyään suurempi todentuntuisuus voidaan saavuttaa myös kotioloissa, sillä elokuva- ja videoteollisuudessa käytetään pitkälti samaa teknologiaa. Tietyt televisiolähetykset eri puolilla maailmaa tallennetaan ja toistetaan jo nyt teräväpiirtotekniikkaa hyödyntäen. Perinteiset televisiovastaanottimet eivät pysty näyttämään teräväpiirtolähetysten etuja, mutta tilanne on muuttumassa, sillä markkinoilla on jo uuden sukupolven vastaanotin, teräväpiirtotelevisio (HDTV).

Mihin uuden sukupolven optista mediaa tarvitaan?
Jos HDTV-tekniikka yleistyy odotetulla tavalla, myös valmius tallentaa teräväpiirto-ohjelmia televisiosta yleistyy nopeasti. Nykyään kahden tunnin Standard Definition  lähetyksen (standarditarkkuus) korkealuokkaiseen tallentamiseen tarvitaan 4,7 Gt:n DVD-levy. Teräväpiirtosisältö, jonka resoluutio on suurempi ja johon kuuluvat myös digitaaliset ääniraidat, edellyttää vielä suurempaa tallennuskapasiteettia.

Parhaillaan Hollywoodissa masteroidaan uudelleen lukuisia elokuvia teräväpiirtojulkaisua varten. Optisen median uutta sukupolvea tarvitaankin, jotta elokuvien vaikuttava toisto on mahdollista.


 
 
 
 
 
Copyright © 2012 Verbatim Ltd. All Rights Reserved.
"Verbatim" and logo are the trademarks of Mitsubishi Kagaku Media Co., Ltd. registered in EU and other countries.
1MB = 1,000,000 bytes 1GB = 1,000,000,000 bytes. Some of the capacity is used for formatting and other functions, and thus is not available for data storage.
Website Design & Development by Orckid