|
Verbatim on aina ollut teknisen kehityksen etulinjassa. Japanilaisen emoyhtiön Mitsubishi Corporationin (MKM) mittavan tutkimus- ja kehitystyön ansiosta Verbatimilla on kyky säilyttää johtava asemansa ja markkinoida kaikkein uusimpia ja innovatiivisimpia tuotteita.
Olemme ylpeitä keskeisistä tekniikoistamme.
Double Layer
 Verbatimin kaksikerroksisen levyn ensimmäinen tallennuskerros on läpikuultava. Se heijastaa valoa riittävästi ensimmäisen kerroksen lukemiseen ja kirjoittamiseen, mutta päästää valoa läpi siten, että toisen kerroksen lukeminen ja kirjoittaminen onnistuu kohdistamalla laser uudelleen. MKM on paitsi optimoinut kerrosten heijastavat ominaisuudet myös kehittänyt molempiin kerroksiin AZO-tallennusvärit, jotta signaalin värähdyslaajuudessa, tehomarginaalissa ja muissa parametreissa noudatetaan mahdollisimman tarkasti nykyisiä DVD-standardeja.
Levyssä on kaksi tallentavaa kerrosta. Kerroksessa 0 on erityinen heijastava pinta, joka päästää laserin läpi toiseen kerrokseen (kerrokseen 1).
AZO-tekniikka

 |
Käytetään Verbatimin tallentavissa DVD-levyissä.
Suojaa erittäin tehokkaasti UV-valolta ja tukee entistä suurempia tallennusnopeuksia.
Ensiluokkainen kuvan- ja äänenlaatu, yli sadan vuoden kestävyys. | AZO-tallennuskerros on suunniteltu paitsi kestämään uusien asemien huippunopeita lasereita ja suuria pyörimisnopeuksia myös ottamaan kaiken irti asemien suorituskyvystä. AZO-tekniikkaa kehittäessään Verbatim on kiinnittänyt erityistä huomiota pitkään käyttöikään ja valonkestävyyteen. Testien mukaan AZO onkin useimpia tallennusvärejä vakaampi ja sietää ultraviolettivaloa muita paremmin. Tallennusvärillä on suuri merkitys CD-R-levyn suorituskyvylle. Värin molekyylirakenne täytyy suunnitella siten, että se pystyy absorboimaan tavanomaisissa CD-R-asemissa käytettävän lasersäteen aallonpituuden, joka on noin 780 nanometriä. Absorption aallonpituushuippu täytyy myös optimoida, jotta levy tukee useita eri tallennusnopeuksia. Jos aallonpituushuippu on liian lyhyt, levyn herkkyys heikkenee ja ongelmat lisääntyvät suurilla tallennusnopeuksilla. Jos aallonpituushuippu taas on liian pitkä, tallennuskerroksen heijastavat ominaisuudet kärsivät ja lukuvirheet lisääntyvät monissa asemissa. AZO-tekniikan herkkyys mahdollistaa suuret tallennusnopeudet, ja lukuvirheet vähenevät sen heijastavien ominaisuuksien ansiosta. Tallennuskerroksen paksuus on myös erittäin tärkeä tekijä. Mitä ohuempi kerros, sitä herkempi levy ja suurempi tehomarginaali. Myös suuria tallennusnopeuksia tukevat ominaisuudet paranevat ohuempia kerroksia käytettäessä.
HARD COAT -tekniikka

Käytetään Verbatimin DVD-levyissä.
DVD-levyyn on lisätty erikoisvalmisteinen pinta, joka suojaa levyä naarmuilta poikkeuksellisen tehokkaasti.
DVD-levyt joutuvat toisinaan kovaankin käsittelyyn. Esimerkiksi kahdeksan senttimetrin DVD-levyjä siirretään jatkuvasti videokameroihin ja takaisin niin ulkona kuin muissakin ympäristöissä. Verbatim on kehittänyt vahingoittumista ehkäisevän Hard Coat -pinnan kahdeksan senttimetrin DVD-levyjä varten. Tämä kerros suojaa levyä sormenjäljiltä, pölyltä, naarmuuntumiselta, staattiselta sähköltä ja vedeltä. Kokeile vaikka itse!
CRYSTAL-tekniikka
 |
Käytetään Verbatimin CD-R-levyissä.
Kestävä, läpinäkyvä pintakerros, joka suojaa levyä yleisiltä pintavaurioilta. |
CD-datalevyjen täytyy olla mahdollisimman kestäviä, koska ne kulkevat usein matkalla mukana, eikä niitä välttämättä aina pidetä muovikoteloissa tai suojataskuissa. Levyn pintaan voi tällaisessa käytössä tulla naarmuja, jotka heikentävät toistolaatua ja usein jopa hävittävät tietoja. Tätä silmällä pitäen Verbatim on kehittänyt läpinäkyvän, kestävän Crystal-pinnan. Se suojaa levyä naarmuilta ja pienentää kallisarvoisten musiikkikappaleiden tai tallennettujen tietojen menettämisen riskiä.
Crystal takaa, että tiedot pysyvät eheinä ja ääni kristallinkirkkaana.
SERL-tekniikka
 |
Käytetään Verbatimin uudelleenkirjoitettavissa DVD-levyissä ja CD-RW-levyissä (10x - 32x).
Verbatimin CD-RW- ja DVD-RW-levyissä oleva erityinen tallennuskerros, jonka ansiosta levylle voi tallentaa kerta toisensa jälkeen ilman häiriöitä. |
Verbatimin uudelleenkirjoitettavissa CD-RW- ja DVD+/-RW-levyissä käytetään SERL (Super Eutectic Recording Layer) -kerrosta. Perinteisissä tallentavissa tietovälineissä tallennuskerros kuluu jokaisella kirjoituskerralla, ja samalla myös laatu heikkenee. Verbatimin tallentavissa tietovälineissä tallennuskerros palautuu kuitenkin ensiluokkaiseen kuntoon aina, kun tietoja poistetaan, ja virheetön levy on taas valmis uuteen tallennuskierrokseen. SERL-tekniikka parantaa myös tietovälineen arkistointiominaisuuksia ja tukee suuria tallennusnopeuksia. Tietojen tallennus sujuu jokaisella kerralla moitteettomasti ja ripeästi.
|